tiistai 16. huhtikuuta 2013

kavereit ;3




1. Kata, Katan kanssa ollaan tunnettu about puoltoista vuotta. hirveesti ei oo ollu riitoi, välil jotain kinaa ja hitusen suututaan. silti heti pakko pyytää anteeks ja näin. Kata ja mä ollaan tavallaan ihan erilaisia ihmisiä, mut nyt ollaan alettu samaistuu toisiimme. Kata on mun paraskaveri kaikista jätkä sotkuista huolimatta ♥



























2. Laura ja Sallan oon tienny jo yli vuoden, mut kesällä rupesin kaveeraamaan paremmin molempien kanssa. Molemmille voi kertoo huolensa ja murheensa. Molemmat kyll asuu Siilissä, eli näkeminen on jääny vähemmälle, silti molemmat mun hyvempiä ystäviää ♥





















3. Jenni ja Emmi, Emmi on ollu mu hyvä ystävä pienestä asti. on tullu leikittyä pienenä ja nyt chillailtua keskustassa. Jennin oon tuntenu vasta 5 vuotta, mut meil on yhteisii kokemuksii vaikka mistä. Aina molempien kanssa hauskaa, molemmat yhtärakkaita. Nyt vaan Emmin ja Jennin kanssa jääny näkeminen vähä:( ♥
mie ja Emmi (:

jENNI


















4. Ida, Idan oon tuntenu koko ikäni melkeinpä. Sieltä hiekkalaatikolta tähänpäivään saakka ollaan oltu kavereita. Tullu niin läheisiä että siskoks sanotaan toisiamme, riidelläänki kun siskot. vuoron perään kumpiki huolissaan toisistamme. Ida tulee aina olemaan mulel tärkee, vaikkei nähäkkää enää kovin usein. ♥









5. Porukka

Tässä porukass ei kukaan oikein jää yksin. Kaikki on erilaisia,mut silti ollaan kavereita. Parhaimmistoo on etenki Wiltsu, Viivi, Jatta, Vilma, Tupla, Julle ja nää(: love u gays ♥








On niit enemmänki, täs tärkeimmät :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pistät täysillä vastaan ja silti tarviin sua !

Moooi(:
Nyt on kepitki saatu ja laiskasti käytetty. Se on tullu kostoks, viel kipeempi nilkka ja polviki ! Silti aina ne kepit lentääpi maahan !

Viikonloppu kului ihan sujuvasti keskustassa. Perjantaina oli ihanaa nähä Sussua, ja tuli oltua Tiian, Viivin, Emmin ja muiden kanssa(: Kävin myös Viivin kaa rossossa syömässä(:
Sit lauantaina Kata oli yötä ja keskustassa meni seki päivä. Tänään kyl taas vedetty perua draamasunnuntaita.

ps. Huvittava näku varmaa ku minä Tiia H, Wiltsu ja Vilma kävelläö kepeillä peräkkäin !: D

Miten saatoitkaan, eikö riittäny et loukkasit petit, jätit ja juoksit parhaankaverin syliin? Vielä pitää levittää paskaa, näyttää kaikille kuinka "huora"  mä oon. Eikö riittäny et pilasit mun välit tärkeesee ihmiseen, ei silti sä vaa huorittelet. luuletko olevas niin vitun iso egonen käytökselläs. Loppujen lopuks oot yka kusipää, josta ei saa herrasmiestö tekemälläkäön. -->

torstai 11. huhtikuuta 2013

hei hetkeksi vielä jää, me molemmat tiedetään ;)

moroo:)
Tänään oli sellane päivä et huhhuh! Lopputuloksena tiputtamassa "vähä" kaloreita ja nilkat paskana. Minä ja Wiltsu emme koskaan yritä puhua asiallisesti, kerta ei nii vedettiinpä kaikkien kanssa pahemman kautta;)!
Koulupöivä taas oli miten oli. Tuli ahistus kohtausta ja nauramista. Rehtorilta puheluita ja asioiden selvittämistä;)
Siitä meninki keskustaa Viivin kanssa. ja siin oli vähä kaikkia tuas kertaalleen EN VALITA! Sit Wiltsu tuli ja näin.

Tuomas kauhanen-enkeli ft. Väinöväinö (vai mite oli)<3

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kuopio=paskan puhujien ihmemaa

moooi !
Viikonloppu meni ihan hyvin = juotuessa, kavereiden kanssa, keskustassa.
Kata oli meillä yötä lauantaista maanantaihin, oli mukavoo.

Maanantain olin kokonaan koulussa. Hyvä mie:)!
Sit mentiin Katan kaa keskustaa. Ihan ku koulussa se draama ei riittäny, keskustas pahempaa. Onneks minuun ei liittyny vaan kavereihi.: (
Paitsi toi koulupaska, jos se muija on tosissaa. Nii mustasilmä täältä tullaa, oh <3

Tänään näin ihmistä jota en todellakaan nyt olis halunnu. Tuli kaikki paska mielee, ole hyvä jos luet vielä tätä. No kyl vä hävetti ku kaikkee oon kertonu.
Justiisa kun toinen on suuttunu, nii yks tulloopi. Tai no en ees tiiä tieskö se et mie olin.
Kata you know who ! i nevet want att my sleep dream is come true :/
Enkku 10/10 (Y)
Sit käytiin bussikiesil ja samal Viivi saatettii. Sit oltiin Wiltsun kanssa (mä ja Kata). Ja siin samas Sölen, Tuplan, Larissan ja Jatan :3.

Ei oikee mulle nyt muuta kuulu. Helvetin poiska vitutusta ja draamaa. Haluun pois kuopiost, edes kurkimäkee/siilinjärvelle. Helpottas vähä tätä oloo.: S

lauantai 6. huhtikuuta 2013

perjantaita !

moooi(:

Tämän päivänen meni ihan mukavasti koulussa, ennenkö rehtori tuli saarnaamaa ja sitten vittuilin opelle.
Olin tänään Viivin, Tuulian, Jennan ja Wiltsun kanssa + Jani L:)!
Kävin siin välis moikkaamas Jani P kelloniemess. Tuli jauhettuu vähä vaa padkaa(;
Illalla Tiia M, Ida ja Topi tuli käymää ja otettii muutamat. No ne lähti baariin;(

Sain myös kuulla et oon tutustunu uudellee mun lapsuudekaverii:3

kappaleita;
Italobrothers-This is Nightlife
Sana ft. Vendy-takas ajassa
Jontte Valosaari-Haastaja
Robin-Haluan sun palaavan
Justin Bieber-fail (akuusteettinen)
Italobrothers-My Life is a party

<3

torstai 4. huhtikuuta 2013

Fiksuus 5/5

Hah, ny mä keksin ! teen joka kuussa ainakin 50 faktaa itestäni (joskus enemmä, jos jaksaaa). Alkaa nyt !

1. En ollu tänään koulussa vaan Jennillä
2. Olin myös keskustassa, Viivin, Katan ja Suvin kanssa.
3. Haluun koko aja vapaata elämää entistä enemmän.
4. Olen saanu uusia kavereita !
5. Viivi, Vilma, Tuulia, Tupla, Söle, Jani, Suvi, Jatta, Tiia F + muut love u <3
6. Oon melkein joka päivä keskustassa
7. Minulla on bussikortti
8. Käymme useesti kavereiden kanssa bussikiesil : p
9. Minun piti saada musta silmä ku se ämmä näkee mu seuraavan kerran.
10. Eipä uskaltanukkaa, ei ees puhunu ! vittu se ämmä on niin nolo
11. Minä vihaan ihmisii jotka ykskaks käskee unohtaa heidät
12. Se ei toimi sormia näpäyttämällä, älyä nyt vitu asd!
13. Juankoskelaiset on perseestä !!!1
14. Haluan juomaa ! onnistuuki viikonloppuna kai;)
15. Olen sinkku ja haluan pysyä sinkkuna.
16. Oon vittuuntunu jätkiin !
17. Sanot rakastavas minua, se on helvetellistä.
18. Fuuuck, näit on vast näi vähä!
19. Odotan innolla kesää, oon suunitellu kaikkee kivvoo :3
20. Menen todennäkösesti rockkockkii katan kanss;)
21. Eikä tuu paskaa kesää, ei masenna !
22. Rakastan erilaisia ihmisii:)
23. Vittu et olis persiist jos kaikki olis samanlaisia ^
24. En dissaa jos joku haluu olla oma ittensä.
25. Oon ollu vaa eilisen koulussa (keskiviikko)
26. Sain tänää suurinmoisen vitutuksen, ku pelkäsin et hävitin kuulokkeeni. huih... onneks oliki laukussa piilossa <3
27. Koska en vou elää ilman kuulokkeit, kuuntelen koulus, bussis, kotona ja kaikkiall.
28. Oon nykyäön hirmu paljon mäkissä :0
29. Lihotusta kesäks;)
30. Pitäs ostaa bikinit  !
31. Yks opettaja kehuu koulun parhaimmiksi käyttäytyviksi opillaaksi. toinen haukkuu..
32. Oon ruennu kuunteler Justim Bieberiä
33. Robin-haluan sun palaavan on hyvä kappale !
34. Viivin takii Justin on lähell sydäntä :)
35. Viivist on tullu mu yks parhaimist kavereist !:)<3
36. Jotka ovat; Salla, Kata, Laura, Emmi, Jenni ja Viivi.
37. Tos parhaimmat :3

päevä kuulumiset !

Eli tänään en tosissaan jaksanu olla kouluss, niin menin Jennille. käytiin kaupas ja syötii jäätelöö :3
Sit menin kodin kautta keskustaa Katan, Viivi ja Suvin kanssa. Käytii hakee ärrältä jäätelöö,( ku oli ilmasta:0), ja mentiin matkukseen ! käytii hakee Suville tettipaikka !
Sit kävi matka takas keskustaa, kolmistaa jäätii. ku Suvi meni kotii. sit oltiin kolmestaan. olipa hauskaa huhhuh... sit lähiinki saattaa bussii muita ja lähin itekki kyytii. katan kaa piti iha savolanniemee mennä, jäi vähä ku Kata piti lähtee. niin jäin särkiniemee pysäkil ja hyppäsi toisee bussii >:D
siit keskustaa ja juoksu maratooni vitosee ja kotii ?:)

Loman jälkeistä !

moi ! pitkästä aikaa kokeilen tuas koneella postata, tuntuu etten enää osaa. no se  nähään kohta.

Mä en tosissaan oo jaksanu pariin päivään kirjotella. ei tässsä oo kyl oikee mitään tapahtunukkaa '':o"

Maanantaina olikin vika lomapäivä, ei todellakaan tuntunu siltä ! päivä oli iha huipussa, tuli oltua mäkissä melkein koko päivä. Näin Hannaaki ! Oli ihan hauskaa, rahaa kyll meni parisen kymppiä:) ei se haittaa tavallaa : o
Maanantaina myös Kata tuli meille yöks. tuli valvottuu itestään siihen puol 3, sit nukuin puol unea  aamuun. koska en saanu kissan mouruamisen takii unta.. sucks my cat !


tiistaina en ollukkaa kun 1h tunnin, joka oli yhteiskuntaoppi. muut tunnit olin vaan käytävällä.. sit joskus 13 aikoihi Suvi tuli koululle. ootettii Kata ja mentiin meille. sen jälkeen bussilla keskustaan, tuli oltua siin vähä kaikkien kanssa. sit näin 2 ihmist jolle voi vaa nauraa, ainaki muijal;)
Eilinen meni keskustassa ja jennillä. sovin myös illasta Oonan kanssa ja olin sen luona. Oli iha mukavaa puhua  pitkästä aikaa !! :)

nyt vaan pitäs miettiä viikonlopun suunitelmia;)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Uudet tuulet puhaltaa !

moooi!:)
Tosin en oo koko viikkona kirjotellu. Tiistaina tulin oksennustautiin, ei kiva.  Mut torstaina menin jo pihalle. En kestäny yhtää enää. Oli se aika järisyttävää ku vähä välii oksetti ja mahaa koski viel perjantainaki. Nyt ei oo sitä murhetta ! (onneks).

Mut torstaina Kata lähti elinmäelle. :(
Kaikilla oli hirvee huonopäivä torstaina. Itelläki oli joo. Ostin myös torstaina uuden takin ja 2 paitaa. (joku ääliö on joko varastanu mu takin kouluss tai tykkää leikkiä piilottajaa, mut kivasti uus avainki pitäs kai teettää !)-.-
Sit lähin Tiia F kanssa käymää kelloniemes, meillä ja mentii lopult piristää Jattaa. <3 :) oli kivaa !
Perjantaina olin Tuulian, Viivin ja Samin kanssa. Keskustassa ja Viivin luona:) sit meninki mäkkii Wilhelmiinan ja Anniinan seuraks. Tuli kyl juttua, vaikka ei pitkää olla tunnettu:)<3
Sit mu bussi suuntas Jennin luokse, en oo ollu Jennin kaaa 1kk. Me ollaan tavallaa vieläki parhaimpii kavereit. Oli kivaa hölistä vaa. Oli siin Kiukkuki:)
Sit Ida ja Häjy tuli viel meillä käymää. Mukavaa nähä niitäki. Ihan awsome päivä oli !
Lauantai meni muutamat kaljat ottaessa ja Viivil ollessa. Itkettyä ja naurettua;)!
Tänään, eilen kuka se nyt kuki ottaa. Herättii helvetin laiskana Viivin kanssa. Sit jaksoin lähtee kotiin. Piristi ku aurinko paisto nii perkeleen nätisti !
Meninki iltaivällä keskustaa ja tuli käytyä kiesillä Eeva-Rea, Tuulian, Vilman ja Viivin kanssa. Tullu otettuaki ihan vähäsen. Kohtuudella, huome kans pari ja näin;)

I miss you, miss you so bad
I don't forget you, oh it's so sad
I hope you can hear me
I remember it clearly

The day you slipped away
Was the day I found it won't be the same

<3

Oot muisto sydämessäni,
Sua en tuu koskaa unohtaa vaikka haluaisit, se on liikaa vaadittu. Sun pitäs vaan ajatella muidenki kannalta ku omaltas.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

No ainaki meill on hauskaa !

Mooi:)

Olin tänään jopa melkei koko päivän koulussa. Katan ja Jennin kanssa samalla opettajall. Eka kertaa ikinä, huhhuh.. : D

Koulun jälkeen menin Katan kanss keskustaan. Lopulta Kata lähti taas bussilla kotiinsa. So sad !
Onneks mull oli Tiia, Eelis, Suvi ja muut homot ! I love gaaays <3

Ei toki tullu naurettua bussissa Tiian kanssa ku ootettii lähtevän. Eessä istuvaki nauro iha naama punasena !: D oli ainaki mukava bussimatka, kiitos :);)

Nyt voisin painua nukkumaan niin ei tää vitutus pahene, öitää <3

Vaikka et lukiskaa tätö tuut olemaan sydämessäni, mielessäni ja elämässäni mukana jollain tavalla.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Leffaa ja bussikiesiä !

mooi!
Tänään oli iha yks kaks päivä. Kävin Tuulian kanssa kattoo 8 pallon. Ihan helvetin hyvä leffa, ärsyttää vaa ku se loppu jäi epäselväks. Ahisti Tuulian kanssa olla melkei nuorimmat koko salissa, perkele !:)

Sit käytiin bussikiesillä Tiia, Eelis ja Tuulia. Huhhuh, oli ainaki ilta !
Jäädyttii mukavasti Tiian kanssa bussia ootellessa. I dont like !

Rakkauden kupla on puhkastu, rakkaus kuihtunu. 

Pyrkiny vähentää, muttei vähene !;)

Moroo:)!

Huippu viikonloppu takana! Juomista kokonaan melkeinpä ja vähän keskustaa ja kavereita.
Meni kyll vähä rahaaki. iha perse auki nyt oon. fuck !
Perjantai ilta tuli vietettyä naapurin, äitin, Henen, Katan ja Viivin kanssa. Viivi oli meillä yötä.:)
Lauantaina taisin olla ainut jolla ei ollu paha olo. (Hene ei lasketa, koska kuskina oli). Mentiin Viivin kanssa keskustaan. Nähtiin kavereita ja oltiin vaa mäkis. sit Hene ja Kata tuli ja me vietii Viivi kotiin. Siitä matka kohti matkukseen. Josta kävin ostaa uudelleen ne playboy korvikset. (Koska hävitin toisen niist, vituttaa)!
Sit meille kaupan kautta ja matka kohti uutta nousua;)! Välil ajeltiinki tai istuttii vaa autos ku ei ollu poppei nii vähä tylsää ajella. Sit joskus seittemä aikaa oltii Sussun kanssa. Käytiin keskustassa nähtii frendei. Sit minä ja Sussu mentii meille ja juteltii pitkästä aikaa:)

"mietin miten mä ansaitsen tän kaiken, miten toivoa mä uskalsin sain sen"

torstai 21. maaliskuuta 2013

Ystävekseni löysin parhaimmat !

Mooi:)

Eilisen postauksen poistin vahingossa, pahoittelen!

Eilen olin keskustassa koko päivän, siis heti koulun jälkeen. Mukavaaha oli, ofc!;)

Tänään oli kyl mukava päivä:)!
Olin kolme tuntia vaan koulussa, sit lähin kotiin. En kyll ollu ku tunnin.
Sit lähin keskustaa jossa minua oditti Viivi ja Vili. Me käytiin syömässä ja istumassa pitkin keskuksia.
Vili lähti ja mentii Viivin kanssa takas mäkkii syömää!: D
Sit lähettii Viivin luo Särkiniemeen ja oltiin jotain tunti siel. Oli kivaa! Sit suuntana takas keskustaa ja mäkki. Mäkis syötii ja sit siihe tuli kavereit. Lopult päätettii Viivin ja Tuulian kanssa lähtee bussikiesille matkukseen !
Käytiinhän me arnoldsilla syömässä sellaset kivat sydän- leivokset. Ja ostin sellet playboy korvikset Ninjasta. Oon oikeesti himonu niit marraskuusta saakka !

Sit mentii 20.00 bussil takas keskustaa. sit mentii mäkkii lämmittelee ja juomaan cokist. Tai muut söi:) 

Oli iha huippu päivä ;)! <3
ps. Täs mä ja Jatta, otettii tä tiistaina:)!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nii vittu !: D

Mooi !:)
Enmä koulussa ollu ku 3h tuntia, sit pää räjähti melkein. Vitutti ja blaaah.. Ei angstia(;
Sit Kata tuli meille 11-13 ei jaksanu sekää raahata persettää tunnille. Sit sen jälkee lähin Tiialle ja sit keskustaa. Jonnekka tuli porukkaa ja näin mukavasti.
Tulihan tuos muutamat häädötki saatua. Kiitos vitusti pojat <3 !

Sit ollu iha ihme fiiliski tnää. Yhteiskuntaopi tunnilla melkei itkin, ilman syytä. okei??! Sama oli mäkis:0

Sit mu nilkka on taas mukavasti paskana, i dont like.

Sitä alkaa miettiä, et äsken halusin uusia kavereita. ku jotkut alko ottaa päähän, halus vaihtaa porukkaa vähäniiku. nyt on tullu vaihettua ja saatua uusia kavereita vitusti.
ei toki vanhoissa oo mitää vikaa, ne on huippui <3 !

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tost porukast nousee vaa harvat !

moroo:)

Tänään oli kyl karu palata arkeen, ku viimekki viikko meni laiskotellessa. (torstaina vaa koulussa ;0!)
Mutta joo, tänään tein äidinkielen kokeen ja olis pitäny tehä enku koe, hatkat otin : D
Ja viimeisestä maantiedon kokeesta vetäsin 4+. VituhienooMinttu!

Koulun jälkeen olin parise tuntia kotona ja lähin keskustaa kävelee Katan kanssa. Mä saatoin tytö bussipysäkille ja menin sokokselle jossa kaverit oliki !:)
Siin se päivä meni mäkis->H-talol->anttilal. Mäki työntekijät ei taida oikee tykätä meistä, i dont give fuck !!
Mut piristi mukavasti tätäki päivää kavereiden kanssa hengailu <3 :)

ps. ostoksia vähä:)

ja toi niitti homma on laukustani:)! <3

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

sä oot mun haastaja

moooi ! mä en jaksa oikeee kirjotella, eikä aikaaakaa oikein ole ;0

Tosissaan mä maanantaina käväsin lääkärissä ja sain saikkua sen 3pv. Joita en todellakaa maannu sohvan pohjalla ! Vaan otin vähä loma aikaa takasi:)
Shoppailin aika paljon. (farkut, legginsit, 2 paitaa, laukun, hajuveden, kynslakkoja, ripsarin, kajaali, 2 kengät ja valehtelijat viettelijät (kaivattu ja virheetön) + tässä ei ole kaikkea)
Sit olin joka päivä keskustassa ja tutustun lisää uusiin ihmisiin.. i Like :)
Mäkissä tultu oltua liikaa kohta. mitäs sille mahtaa.

Sit Kata on yöpyny 3 yötä meil täll viikol:) idaki oli maanantaina yötä.
Juotuaki on tullu, viimeks eilen. joten vähä olo on hutera =D

eilen käytiin juankoskella Katan ja Henen kanssa ajelemassa ja juotii Katan ja Siimennon kanssa ;Dd

Ei mulla oikee oo ollu mitää, vitustu draamaa ja selän takana puhumista ! -.-
Näil mennää, moi(;